Hakulomakkeelle
40 kuvaa Näytetään kuvat 31 - 40.
31. Kadetti Karel Ivask, tuntematon sotilas ja yksi ensimmäisistä sotaväen kuorma-autoista.
32. Helsingin suurin leipäjono Liikuntamyllyn päädyssä muistuttaa vielä keväällä 2005 1990-luvun alun laman uhreista.
33. Rakennusmonttu Kontulankaari 8 entisen kaupan kohdalla. Paikalla tehtiin kauppaa 1960-luvulta alkaen vuoden 2005 kevättalveen saakka usean erilaisen kyltin alla. Ensimmäisenä liiketilassa toimi A&O Mannonen, viimeisenä Alepa.
34. Kevyen liikenteen väylä muuttuu rakennustyömaaksi. Välillä tuntuu, että oikein mistään ei pääse eteenpäin.
35. Keinutieltä Kivikonkaarelle ja Kontulankaarelle kulkeminen tuottaa jalankulkijoille päänvaivaa. Mistäköhän pääsisi eteenpäin?
36. Keinutien entisen hultoaseman tontin kohdalla rakennustyöt vaikeuttavat erityisesti kevyttä liikennettä.
37. Kontulankaaren, Kivikonkaaren ja Keinutien yhtymäkohdassa tehdään keväällä 2005 mittavia rakennustöitä. Monttua kaivetaan entisellä kaupan tontilla.
38. Kevät tuli myös vuonna 2005 Kontulaan. Kuva Sakarasta lumien sulaessa.
39. Monttu entisen Keinutien Elannon kohdalla.
40. Eduskunnan kuuluisa Pater Noster -hissi. (Lukuisten kommenttien perusteella, ks. alla, alkuperäisestä kuvatekstistä on poistettu loppuosa: ... on ainoa laatuaan Suomessa.)