Hakulomakkeelle
100 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Kontulankujan korkeat kerrostalot kuvattuna iltahämärässä Kotikonnuntie 2:n ylimmältä tuuletusparvekkeelta. Takimmaisen Kontulantien reunassa sijaitsevan tornitalon ullakko joutui 28.12.2002 tuhopolton kohteeksi toistamiseen runsaan vuoden sisällä. Maaliskuun alussa korjaustyöt olivat jo hyvässä vauhdissa valkoisten pressujen peittämän katoksen alla. Etummaisen talon ikkunaan heijastuu laskevan auringon kilo. Kattojen yli kohoava savu tupruaa kauempana Vesalassa sijaitsevasta korkeasta piipusta.
2. Illan rauha laskeutumassa Vesalan ylle. Metro kuljettaa kotiinpalaavia mellunmäkeläisiä ilta-askareidensa pariin. Kontulantien päivittäinen vilkas liikennekin on rauhoittunut.
3. Kirjasto ja terveyskeskus auringonlaskun aikaan Kotikonnuntie 2:n ylimmältä parvekkeelta nähtynä.
4. Pieni puistikko Kotikonnuntie 2:n ja ostoskeskuksen välillä on ulkoilijoiden suosiossa kuten kuvasta näkyy. Päivän mittaan siellä ulkoilutetaan koiria ja kissoja. Maasto tarjoaa perheen pienimmille mahdollisuuden myös mäenlaskuun. Puistikkoa reunustaa kävelytie, jonka vieressä kulkee metrorata.
5. Uuden kodin onnea: palvelut takapihalla! Kontulan uimahalli, kirjasto ja terveyskeskus Kotikonnuntie 2:n kahdeksannen kerroksen parvekkeelta nähtynä. Samalta parvekkeelta tuntemattoman naapurin puolelle hypätessään Nekku-kissa käytti yhden yhdeksästä hengestään. Suoritus lienee vaatinut onnistuakseen nelois-lutzin kymmenellä kierteellä?
6. Kontulan ostoskeskuksen miljöö Kotikonnuntie 2:n (ns. merimiestalon) ylimmältä parvekkeelta lounaaseen kuvattuna. Kontulantien kyljessä viistää metrorata asemineen. Taustalla oikealla kohoavat Keinulaudantie 3:n tornitalot. Vasemmalla siintää Myllypuron vesitorni. Kirkkaalla säällä niiden välistä erottuu Kallion kirkon torni. Edustalla ulkoilijoiden suosima pieni puistikko, jonka suosiosta viestivät jäljet lumessa.
7. Muutettiin tänne emännän kanssa ja pitihän se parvekekin tutkia. Hyppäsin kaiteelle ja huomasin, että 8. krs onkin aika korkealla! Siitä sitten kiepautin itseni uuden naapurin parvekkeelle keskellä yötä. Sai siinä taiteilla ja voltteja vääntää, että temppu onnistui. Taisi mennä yksi niistä kuuluisista yhdeksästä elämästä, jotka meille kissoille on suotu, tuuminnee Nekku-kissa ansaitulle yöpuulle valmistautuessaan.
8. Suuren seikkailun päälle uni maittaa Nekku-kissalle uudessa kodissa. Hössätköön muut vaan muuttolaatikoittensa kanssa.
9. Äiti ja tytär Hämeenlinnasta perheen isän työpaikan perässä Helsinkiin muuttaneina uusiin kotitienoisiin tutustumassa.
10. Pyöräilyn iloa uudella kolmipyöräisellä.
11. Puistokuva Töölöstä 1950-luvun lopulta. Kuvalähde toisessa rivissä ensimmäinen vasemmalta yllään muodinmukainen karvahattu, johon yhdistettynä samaa kuosia oleva hakasella kiinnitetty irtokaulus.
12. Häät elokuisessa auringonpaisteessa M/S Ingeborgilla Meritullinlaiturissa Katajanokalla.
13. Häät elokuisessa auringonpaisteessa M/S Ingeborgilla Meritullinlaiturissa Katajanokalla. Taustalla Pohjoisrannan kerrostalot.
14. Kuvalähteen (ikä n. 1 kk) ensimmäisiä kuvia. Perhe oli juuri muuttanut Nordenkiöldinkadulle uuteen kotiin, joka sijaitsi Minna Canthin kadun kulmassa apteekin yläpuolella. Kadun toisella puolella vastapäätä sijaitsi elokuvateatteri Axa, johon perheen isä myöhempinä vuosina vei lapset katsomaan piirrettyjä.
15. Kuvalähde saa nimen. Ensimmäiseen suureen juhlaan Nordenskiöldinkadun kodissa valmistamassa oma serkku Seinäjoelta.
16. Isä tietää kaiken! Isä neuvoo tytärtä läksyissä Nordenskiöldinkadun kodissa.
17. Isän ja tyttären lukuhetki.
18. Lastenleikkejä Kulosaaren puistotiellä. Keinut olivat pihan lasten suuri ylpeys, joita naapuripihoista ei löytynyt. Niitä myöskin vahdittiin tarkkaan eikä niillä saanut keinua kuin harvat ulkopuoliset.
19. Kulosaarta sunnuntaikävelyn merkeissä kiertämään lähdössä asiallisesti pukeutuneina. Herrasmiehellä hattu päässä tottakai!
20. Perhepotretti Kulosaaren puistotiellä vanhemman tyttären lähtötunnelmissa Yhdysvaltoihin au pairiksi. Takana kaapinpäällä perheen isän 50-vuotislahjaksi saama, Aimo Okkolinin suunnittelema moderni design lasimaljakko, joka perinnönjaossa osoittautui varsin arvokkaaksi, vaikkei koskaan käyttäjiensä silmää liiemmin miellyttänytkään.
21. Ylioppilaiden onnea! Kulkue suuntaa Leposaaren sankaripatsaalle laskemaan oman tervehdyksensä. Heidän joukossaan myös koulun pitkäaikainen ja legendaarinen rehtori Matti Karstikko mustassa puvussaan. Takana yhteiskoulun ns. vanha puoli pilareineen.
22. Abit kuorma-auton lavalla lähdössä Espaa kiertämään. Takana monivuotinen opinahjo. Kuvalähde etualalla kädet laidan yli roikkuen. Espalla odottamassa Kuliksen koulun oma huutosakki perinteisesti Runebergin patsaan kohdalla.
23. Matka sukulaisvierailulle Kajaaniin ja Utajärvelle alkamassa. Ratin takana kuski odottelee perheen naisia saapuvaksi.Sen aikainen suosittu Simca 1000 E oli peräti de luxe -mallia. Huoltoa tilatessaan perheen isä antoi puhelimessa rekisteritiedot: Brigitte Bardotin Baby 86. Taustalla Kulosaaren puistotie 46:n rivitalo.
24. Näkymä auringonlaskun aikaan Kotikonnuntie 2:n ylimmän kerroksen parvekkeelta luoteeseen.
25. Kuvalähde keikalla yllään muodinmukainen pikkukukallinen vinyylisadetakki siihen kuuluvine hattuineen! Naapuruston lapsenvahtina toimiminen antoi mukavasti lisävaroja viikkorahan päälle. Takana Kulosaaren puistotie 46:n rivitalo takapihoineen. Taaempana häämöttää Rantatöyryllä olevan rivitalon pääty. Vieressä oleva punainen Vespa oli naapurin pojan silmäterä.
26. Pilvet roikkuvat uhkaavina Kontulan yllä enteillen sadetta. Kuvattu Kotikonnuntie 2:n ylimmän kerroksen parvekkeelta.
27. Nekku-kissa kuuntelee televisiosta keskittyneesti Arja Alhon selityksiä Sundqvistin sotkuista. Muu perhe purkaa tavaroita kesän vieton päätyttyä mökiltä palattuaan.
28. Pihaleikkejä Kulosaaren puistotiellä. Takana naapuririvitalon seinää, jonka edessä kulkee rantaan vievä kävelytie.
29. Ylioppilaiden onnea! Kulkueen kärjessä parhaat arvosanat kirjoittaneet kantavat Suomen ja koulun omaa lippua. Taustalla oppilaiden omaisten autoja ja pyöräkatos.
30. Vesalan metsää ruska-aikaan kuvattuna Kotikonnuntien 2:n ylimmän kerroksen ikkunasta. Taustalla häämöttää Fazerin tehtaan torni.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30