Hakulomakkeelle
228 kuvaa Näytetään kuvat 31 - 60.
31. VR:n makasiinien sisälle maalattuja graffiteja lokakuussa 2002.
32. Nykytaiteen museo Kiasman ulkoseinä toukokuussa 2002.
33. Aleksanteri II:n patsas Senaatintorilla Tuomiokirkolta (Suurkirkolta) päin kuvattuna joulukuussa 2002.
34. Konalan ostoskeskus toukokuussa 2002. Rakennus valmistui 1960-luvun alussa.
35. Taivaskalliolta uutena vuotena 2002/2003 ammuttuja ilotulitusraketteja kuvattuna Pohjolankadulta. Edustalla vanhainkoti.
36. Meilahden sairaala ja joulukuusi iltavalaistuksessa joulukuussa 2002.
37. Näkymä Mustikkamaan uimarannan läheisyydestä Korkeasaareen päin marraskuussa 2002.
38. Käpylän rautatieaseman läheisyydessä Panuntien yli kulkeva kulkusilta iltavalaistuksessa.
39. Oulunkylän Seurahuoneen parveke iltavalaistuksessa joulukuussa 2002.
40. Marraskuussa 2002 satanut ensilumi yllätti kesken terassikauden. Kuva Harri Aholan kotipihalta. Lehdetkään eivät olleet vielä pudonneet pensaista ja puista.
41. Entinen Marian baarin (Marjan baarin?) talo Eljaksentie 9:ssä Pitäjänmäellä toukokuussa 2002. Nykyisin talon alakerta on yksityisenä asuinhuoneistona.
42. Asuintalo Kesäkatu 6:ssa Taka-Töölössä täydenkuun aikaan joulukuussa 2002.
43. Käpylän Pallon (KäPa) juniorijalkapalloilija "Nikke" Käpylän urheilupuistossa Helsinki Cupissa heinäkuussa 2002 kuvattuna.
44. Käpylän Pallon (KäPa) juniorijalkapalloilija Käpylän urheilupuistossa Helsinki Cupissa heinäkuussa 2002 kuvattuna.
45. Entisen elokuvateatteri Bio Rein rakennus Pitäjänmäellä toukokuussa 2002. Teatterissa toimi kuvaushetkellä äänitysstudio. Bio Rei oli Harri Aholan lapsuuden elokuvateatteri hänen asuessaan Pitäjänmäellä ja Konalassa vuosina 1956-68.
46. Helsingin kaupungin päiväkoti Konalantie 13:ssa toukokuussa 2002. Harri Ahola kävi tässä samassa päiväkodissa vuosina 1957-61. Silloin päiväkoti toimi vain rakennuksen yläkerrassa, alakerrassa oli Pitäjänmäen sivukirjasto ja takapihan puolella paljon pelätty kouluhammaslääkäri.
47. Viikissä Kevätkatu 2:n rakennettavan tontin koristeltu lankkuaita ja kuvaajan tytär Ulla Ahola.
48. Harri Aholan lapsuudenkoti Aittatie 8:ssa Konalassa. Hän asui tämän talon yläkerrassa vuosina 1961-65. Kuvattu toukokuussa 2002. Harri kävi alakerrassa vuokraisännän pojan Jarin kotona katsomassa telkkarista Rin-Tin-Tiniä. Perheen oma ensimmäinen TV ostettiin vuonna 1964.
49. Harri Aholan lapsuudenkoti Aittatie 8:ssa Konalassa. Hän asui tämän talon yläkerrassa vuosina 1961-65. Kuvattu toukokuussa 2002. Harri kävi alakerrassa vuokraisännän pojan Jarin kotona katsomassa telkkarista Rin-Tin-Tiniä. Oma ensimmäinen TV ostettiin perheeseen vuonna 1964.
50. Hi-tech Center Ruoholahdessa helmikuussa 2002 kuvattuna.
51. Keihäänheiton olympiavoittaja, jousiammunnan maailmanmestari ja viihdetaiteilija Tapio Rautavaara kuvattuna kotonaan Teinintiellä Oulunkylässä vuonna 1979 muutama päivä ennen hänen kuolemaansa.
52. Keihäänheiton olympiavoittaja, jousiammunnan maailmanmestari ja viihdetaiteilija Tapio Rautavaara kuvattuna kotonaan Teinintiellä Oulunkylässä vuonna 1979 muutama päivä ennen hänen kuolemaansa.
53. Laitapuolen kulkijoita Kauppatorin lähistöllä.
54. "Stadin Arska", runoilija Arvo Turtianen Vanhalla Ylioppilastalolla lukemassa omia runojaan.
55. Runoilija Teemu Hirvilammi kuvattuna Hietalahdenranta 19:n juuri puretulla tontilla vuonna 1979.
56. Telttoja sateessa Rastilan leirintäalueella.
57. Pekka Säilä antamassa tenniksen yksityisopetusta vanhassa Tennispalatsissa Fredrikinkadulla Kampissa. Rakennuksessa on nykyään Finnkinon elokuvateattereita ja kaupungin museoita. Kts. http://www.dlc.fi/~nrt-zz/Tennispalatsi.html
58. Pekka Säilä antamassa nuorille tennisvalmennusta vanhassa Tennispalatsissa Fredrikinkadulla Kampissa. Rakennuksessa on nykyään Finnkinon elokuvateattereita ja kaupungin museoita. Kts. http://www.dlc.fi/~nrt-zz/Tennispalatsi.html
59. Mainoskylttejä Iso Roobertinkadulla sijainneen Frisco Discon/Roba Storen edustalla.
60. Radion sinfoniaorkesterin (RSO) soittajat lähdössä konserttimatkalle Kulttuuritalolta Alppilasta.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30