Hakulomakkeelle
132 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Itäkeskuksen kauppakeskuksen laajennus valmistui syyskuussa 1992. Kuvassa uloskäynti kattoparkista.
2. Uusi uljas Sanomatalo valmistumassa. Rakentaminen käynnistyi lokakuussa 1996. Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Taloussanomat muuttivat taloon syksyllä 1999.
3. Jugendsalissa sijaitsee Helsinki-tiedotus ja näyttelytila, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, joiden aiheet liittyvät yleensä Helsinkiin. Kuvassa SF-näyttely.
4. Ravintola Wanha Mylly on 1700-luvulla rakennetussa Herttoniemen Kartanon pehtorin tuvassa. Puistoravintolassa on myös 40 paikkainen katettu ja lämmityksellä varustettu "Myllyn Siipi" (kuvassa).
5. Viking Line Mariella.
6. Näkymä Itäkeskukseen sateisena maaliskuun päivänä kuvattuna Turunlinnantieltä(?).
7. Itäkeskuksen kauppakeskuksen uusi osa rakenteilla. Laajennus eli Piazza avattiin syyskuussa 2001. Etualalla Puotinharjun ostoskeskus.
8. Itäkeskuksen kauppakeskus kuvattuna Lyypekinaukion suunnalta.
9. Metroraiteet Myllypurosta Itäkeskukseen. Kauppakeskus Itäkeskuksen laajennusta aloitetaan.
10. Kauppakeskus Itäkeskuksen uuden osan viimeistelyä ennen avajaisia, jotka olivat 29.9.1992.
11. Kauppakeskus Itäkeskuksen uuden osan viimeistelyä ennen avajaisia, jotka olivat 29.9.1992. Kuvassa Bulevardin pohjoispäätä.
12. Kauppakeskus Itäkeskuksen uusi osa rakenteilla. Laajennus eli Piazza avattiin syyskuussa 2001.
13. Kauppakeskus Itäkeskuksen uusi osa rakenteilla, kuvattuna Korsholmantien ja Turunlinnantien risteyksestä.
14. Uutta asuinrakentamista Myllypuron Hallainvuorentiellä.
15. Näkymä Vanhanlinnantieltä Kuusistonlinnantielle.
16. Puotinharjun ostoskeskuksen sisäpihaa uudistetaan.
17. Herttoniemen kartanonpuiston alueella oleva vanha tuulimylly. Tuulimylly on siirretty kartanoalueelle Träktomin kylästä jo 1900-luvun alussa ennen kuin kartanosta tuli museo.
18. Tienviitta Kontulassa.
19. Näkymä Karpalotielle metroradan ylittävältä sillalta kuvattuna. Taustalla Myllypuro. Vasemmalla rakenteilla olevaa Kurkimäen teollisuusaluetta.
20. Näkymä Kurkimäen teollisuusalueelle metroradan ylittävältä sillalta kuvattuna. Taustalla vasemmalla Kontulaa.
21. Kurkimäen Myllypuron puoleista laitaa.
22. Kuvassa rakenteilla olevassa talossa myöhemmin mm. Myllypuron lähiöasema.
23. Rakennustöitä aloitetaan Kivensilmänkujalla. Tulevassa talossa myöhemmin mm. Myllypuron lähiöasema.
24. Myllypuron metroasema.
25. Mustapuronpolku Puotinharjusta Myllypuroon, vasemmalla leikkipuisto, oikealla metrorata.
26. Rakenteilla oleva salibandykeskus Arena Center.
27. Myllypuron ala-aste.
28. Rakenteilla oleva salibandykeskus Arena Center.
29. Näkymä Myllypurosta Kehä I:ltä Malmin suuntaan.
30. Myllypurossa Alakiventien alueelta löydettiin syksyllä 1998 maaperästä mm. PCB-myrkkyä, jonka vuoksi osa asuintaloista purettiin ja asukkaat joutuivat lähtemään kodeistaan. Kuvassa meneillään Alakiventie 4-6:n purkutyöt.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30