Hakulomakkeelle
115 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Tulevaa golfradan lyöntipaikkaa valmistellaan. Ennen paikalla oli metsittynyt pelto.
2. Fisussa broidi meges Radekan (Rastilan) kaltsilla Kortlahessa. Taustal Ramsinniemi ja Vartiosaari.
3. Tulitikkurasian kokoinen etana, jonka perässä pitkä limavana.
4. Valkoiseksi maalattu punatiilitalo. Purettu teollisuusrakennus oli Kuoppatien ja Rajapolun välissä. Vintin seinässä Osku, tekijänä MK.
5. Näkymä Ratasmyllyntien ja sodanaikaisten bunkkereiden välisestä maastosta. Polun varrella olleet pihlajat hienosti lumen painon alla.
6. Ratasmyllyntien ja bunkkereiden välisellä polulla. Samaiset pihlajat lähempää, toiselta puolelta kuvattuna. Raskaan lumipeiteen taivuttamina.
7. Golfkentän ojanreunoja siistitty. Ennen ojanreunaa ei edes nähnyt tielle, kun se vielä oli luonnontilassa.
8. Nordsjön kartanon entisen ladon tai jonkin muun rakennuksen jäänteet.
9. HK:n konepajan työntekijöiden tekemä varsa ja Matilda.
10. HK:n konepajan työntekijöiden tekemä hevonen ja Matilda.
11. HK:n konepajan työntekijöiden tekemä hevonen ja Matilda.
12. HK:n konepajan aluella olevia eläinhahmoja ja Matilda.
13. Tulevan golfkentän pohjoispuolta telakalle päin, reunaa siistittynä. Edessä näkyy vielä jätelammikko.
14. Golfkentän reunaa muokataan ja jätemaata tasotetaan.
15. HK.n konepajan työntekijöiden kilpikonnat rivissä.
16. Meri-Rastilan paikalla oli ennen Rastilan kartanon viljelysmaita. Silloin metsittyneenä ja kasvaen komeaa kovikkoa.
17. Niemenapajalta pohjoiseen Halkullaan kuvattuna huvila, vaja ja sauna.
18. Valkovuokkoja Nordsjön kartanan mailla.
19. Norsjön kartanon entisen navetan lähellä multakasa kasvanut täyteen vesiheinää. Taustalla näkyy navetta, joka moottoripyöräkerhon käytössä.
20. Keväinen maisema lähellä Vuosaarenlahden poukamaa. Autonromu ja kaksi jääkaappia poikittain tiellä, joka kiertää golfkentää.
21. Nordsjön kartanon mailla koivu on saanut lehtiin hiirenkorvansa.
22. Telakan ja nykyisen golfkentän välissä keväinen koivikko auringon valolla.
23. Niemenapajan talo, joka seisoi paikallaaan jonkin aikaa ollessaan kaupungin omistuksessa ja sitten purettiin. Aikaisemmin Niemenpajalla oli myös punainen venevaja ja talo rannassa. Nyt (2004) niistä on jäljellä pieni tiilikasa, jos sitäkään.
24. Golfkentän tulevia reuna-alueita siistitään. Tässä Itäreimarintien ja golfkentän välissä olevaa korkean kallion pohjoisreunaa, josta nykyään menee tie golfkentälle.
25. Kuoppatiellä oli valkoinen teollisuusrakennus, jonka kattoluukusta kuvattu näkymä Sädetielle päin.
26. Varastorakennus Vuosaarenlahden poukamaan venelaiturin lähellä. Ovet rikottuna ja kaikki tavarat ympäristöön viskattuna.
27. Valkoinen teollisuusrakennus sisältä neljännestä kerroksesta keskelle päin kuvattuna. Tila jatkui toisella puolella samanlaisena. Skeittiramppi keskellä.
28. Teollisuusrakennuksen ensimmäinen kerros, josta useita ovia ulos. Todennäköisesti tässä kerroksessa autot ajoivat sisään tavaraa lastaamaan. Molemmista päistä oli alhaalta ylös asti rappuset.
29. Valkean varastorakenuksen neljännen kerroksen katossa kosteus jäätynyt pumpulimaisiksi liuskoiksi.
30. Valkean varastorakennuksen ensimmäinen kerros.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30