Hakulomakkeelle
45 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Palaneen puutalon kadunpuoli Vallilantien ja Suvannontien kulmassa.
2. Puutaloja Vallilantien ja Mäkelänkadun kulmassa. Kuvassa vasemmalla ns. Hagertin talo.
3. Näkymä puutalojen reunustamalta Vallilantiellä.
4. Vallilantie 27:n puutalon ovi sekä oven pielessä käsin kirjoitettu lista talon asukkaista.
5. A. Rauvolan elintarvikeliikkeen ovi ja näyteikkuna Vallilantiellä Puu-Vallilassa.
6. Vallilantiellä puutalo, jossa A. Rauvolan elintarvikeliike.
7. Asuin- ja myymälärakennus Vallilantien ja Keuruuntien kulmassa. Rakennuksen on piirtänyt Arthur E. Nikander ja se valmistui kahdessa osassa vuosina 1913 ja 1915. Kuvanottohetkellä 1974 kulmassa oli maitokauppa. Nykyisin (2003) siinä toimii filmiyhtiö. Talo edelleen asuinkäytössä.
8. Mansardikattoinen puurakennus Vallilantien ja Keuruuntien kulmassa kuvattuna kesällä 1974. Kulmatontilla olevan talon on piirtänyt Leuto A. Pajunen ja se valmistui 1914. Tontin oli vuokrannut työmies D. Hänninen, joka rakennutti siihen asuintalon. Aikanaan tiloissa toimi suutarinverstas. Melkein kulmassa, Vallilantien puolella oleva ovi johtaa nykyiseen ravintolaan Pikku Vallilaan, jonka toimittaja Knud Möller ja hänen vaimonsa Taru perustivat 1986. Omistajat ovat vaihtuneet vuosien saatossa. Talon omistaa Helsingin kaupunki.
9. Vallilantie 17 pihanäkymä lauta-aidan takaa.Talo on Puu-Vallilan nuoremmasta päästä - se valmistui vasta 1923, suunnittelijana Walter Fyrqvist. Talossa asutaan edelleen.
10. Vuonna 1910 valmistunut asuinrakennus Vallilantiellä. Talon on suunnitellut Toivo Pajunen. Puu-Vallilassa asui paljon hevosajureita, niin myös tässä talossa. Talo on edelleen asuinkäytössä.
11. Vallilantie 23:n vielä käytössä olevan asuintalon on piirtänyt Karl Nyman ja se valmistui 1913. Talon omistaa Helsingin kaupunki.
12. Karl Nymanin piirtämän, 1913 valmistuneen asuinrakennuksen pääty. Talon omistaa Helsingin kaupunki.
13. Asuinrakennus Vallilantien ja Suvannontien kulmassa. Korkealla kivijalalla oleva kulmatalo valmistui 1910 ja sen on suunnitellut K.F. Andersson. Talo myytiin 1930-luvulla suutari O.E. Karjulalle, joka perusti kivijalkaan Suvannontien puolelle suutarinliikkeen. Nykyisin sen tilalle on tullut hieroja. Talo on edelleen asuinkäytössä.
14. Puisia asuinrakennuksia Vallilantiellä. Molemmat talot on piirtänyt Toivo Pajunen ja ne valmistuivat 1910. Etummaisen talon rakennutti kauppias Johannes Wirmalainen. Rakennus olikin suvun omistuksessa kymmeniä vuosia. Talot ovat edelleen asuinkäytössä.
15. Puinen asuinrakennus Vallilantien ja Vanajantien kulmassa. Talo valmistui 1910 ja suunnittelusta vastasi A. Miettinen. Tontin vuokrasi työnjohtaja J. Salmi, joka rakennutti asuintalon. Omistajat vaihtuivat usein. Kulmahuoneistossa toimi mm. Pellon sekatavarakauppa ja myöhemmin Kaken lihakauppa. Nykyisin talossa on vain asuntoja.
16. Puutalo Vallilantien ja Keuruuntien kulmassa.
17. Iltakävelyllä tutustumassa Puu-Vallilaan.
18. Vallilantie 12 kesällä 1994. Kauan asumiskelvottomana ollut puutalo purettiin myöhemmin. Paikalla on nyt (2004) uudisrakennus, kaksikerroksinen asuintalo.
19. Leikkipuisto Vallilantiellä kesällä 1994.
20. Kallioon maalattu graffiti Keuruunpuistossa Puu-Vallilassa.
21. Näkymä leikkipuistoon Vallilantieltä. Taustalla Inarintien puutaloja.
22. Leikkipuisto joulupäivänä Vallilantiellä.
23. Kevättalvea Puu-Vallilassa. Jääpuikkoja ja katoilta putoamaisillaan olevaa lunta.
24. Näkymä Vallilantieltä 16.1.1995 aamulla, kun tulipalo oli tuhonnut Vallilantie 20:n korjauskelvottomaksi. Etualalla kattopeltejä.
25. Vallilantie 20 piharakennuksineen ennen tulipaloa. Kuvattu Mäkelänkadulta kesällä 1994.
26. Tammikuun 16. päivänä 1995 tulipalo tuhosi niin sanotun Hagertin talon Vallilantie 20:ssa. Pelastuslaitoksen palomiehet ja paloautot huolehtivat sammutuksesta. Tontille rakennettiin myöhemmin nuorten asuntoja.
27. Tulipalon turmelema ns. Hagertin talo 16.1.1995. Myöhemmin tontille rakennettiin nuorten asuntoja.
28. Palo- ja pelastuslaitos työssä. Tulipalo on tuhonnut ns. Hagertin talon aamulla 16.1.1995.
29. Vallilantien ja Keuruuntien kulma.
30. Vallilantien ja Vanajantien risteys.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30