Hakulomakkeelle
13 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 13.
1. 1970-luvun lopun talvi Puotilan kartanon ja kappelin välistä.
2. Tyttö ja koira Puotilantien varressa kartanon edustalla.
3. Puotilantien ja Meripellontien risteys.
4. Puotilan kappelin läheltä Juorumäeltä laskettiin Puotilantielle. Vaara ei ollut suuri, sillä liikennettä oli vähän. Nykyisin paikalla on rappuset Juorumäelle.
5. Puotilan kappeli kartanolta päin.
6. Puotilan kartanon entinen viljamakasiini. Sodan aikana oli suutaripommi mennyt katon ja lattian läpi kellariin ja sitä saattoi käydä katsomassa. Reikä oli suuri "ainakin pienen pojan silmin". Sittemmin rakennus on toiminut seurakunnan kappelina.
7. Puotinkylän kartanon kaunis piharakennus "Pehtoori". Vappuna oli kaunis mutta tuulinen ilma.
8. Puotinkylän kartano ja sen vastikään uusittu kiviaita.
9. Kappelin vuosiluku 1859 J.H.L.
10. Morsian Kappelin puistossa.
11. Puotilan kartano yöllä.
12. Uusittua kiviaitaa Puotinkylän kartanon puiston ja viljelypalstojen välillä.
13. Puotilan kappeli. Rakennus oli ennen viljamakasiini.