Hakulomakkeelle
400 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Lapsia kiipeilemässä ja roikkumassa matontamppaustelineellä Liisankatu 7:n pihalla.
2. Lapsia leikkimässä jätepaperin keräyslaatikon ja tiiliseinän väliin pahvilaatikoista tekemässään majassa Liisankatu 7:n pihassa.
3. Ristiäispäivänä kotona Mellunmäessä Riku Arto Ensio ja isä Ossi. Äiti sai tiedon lapsen nimestä vasta papilta.
4. Urbaani orava käy parvekkeella kiusaksi asti.
5. Näkymä säleverhojen läpi Kaarejalka 3:n ikkunasta Keinutielle auringonlaskun aikaan.
6. Näkymä Kontulankaari 2:n parvekkeelta talvella. Taustalla Kaarenjalka 4:n kerrostalo.
7. Ihmisiä Senaatintorilla koleana vapun päivänä 1980.
8. Orkesteri. Lapsia esiintymässä päiväkoti Jousen kevätjuhlissa.
9. Lapsia hiekkalaatikon reunalla päiväkoti Jousen pihalla.
10. Kuumailmapalloja Kontulan yläpuolella. Kuvattu Kontulankaari 2:n parvekkeelta.
11. Näkymä Kaarenjalka 3:n ikkunasta Keinutien suuntaan.
12. Näkymä huurteisena talvipäivänä Kaarenjalka 3:n ikkunasta Keinutielle päin.
13. Paul-setä syöttötuolissa kotonaan Naapurintiellä. Pöydän ympärillä myös isot siskot Pirjo ja Seija sekä Pirjon tytär Ninnu.
14. Kolme polvea: mummi, isä ja Paul-poika Naapurintiellä.
15. Venelaituri Vartiokylän lahden rannassa, taustalla Vuosaari.
16. Vastasyntyneiden sänkyrivistö lastenhuoneessa vierastunnin aikaan Naistenklinikalla.
17. Näkymä Paneliantieltä maaliskuisessa räntäsateessa. Sähkö- ja puhelinkaapelit ilmajohtoina.
18. Lapsi keinumassa matontamppaustelineessä roikkuen, toinen pahvilaatikoista rakennetussa majassa jätepaperin keräyslaatikon takana Liisankatu 7:n pihalla.
19. Messuhallin itäsivu, nykyinen Kisahalli. Messuhalli valmistui 1935 ja vihittiin käyttöön Kalevalan päivänä helmikuussa. Rakenuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Aarne Huuskonen ja Risto-Veikko Luukkonen. Kaupungin omistukseen halli sirtyi 1975 se ja muutettiin liikuntatarkoituksiin nimellä Töölön Kisahalli.
20. Vuosaari, Kallvikintie. Shellin pääkonttori itsenäisyyspäivän valaistuksessa. 6.12.1980
21. Vuosaari. Kiertävän sirkuksen eläimet laiduntavat Vuosaarentien varrella olleella niityllä. Taustalla Ulappasaarentien terassitalot. Nykyisin tässä kohtaa on Rastis-talo.
22. Vuosaari. Kiertävän sirkuksen eläimet laiduntavat Kallvikintien varrella olleella niityllä. Taustalla Vuosaaren uimahalli. Nykyisin tässä kohtaa on Rastis-talo. Sirkuksen eläimet olivat lapsille aivan vastutamaton kohde.
23. Fallpakka Mellunmäen ja Vuosaaren välissä. Taustalla Itäväylä Länsimäentien kohdalta.
24. Tehtaanpuiston yhteiskoulun urheilukenttä noin vuonna 1985. Nykyisin kaupakeskus Columbus ja Mosaiikkitori ovat tällä kohdalla.
25. Vuosaarentie 4:n edessä kasvanut kuusi ja sen graafinen varjo.
26. Pasilan kemikalian talo.
27. Entistä Eevankatua lokakuussa 1980.
28. Vene nimeltä Pasilan unelma.
29. Hertankadun ja Susannankadun kulma. Takimmaiset talot yhä jäljellä. Oikealla entinen Elanto.
30. Näkymä Patolasta Vantaanjoen länsirannalta Pukinmäen rantapuistoon.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30