Hakulomakkeelle
57 kuvaa Näytetään kuvat 31 - 57.
31. Vanha viertotie 27 pihan puolelta. Alkuperäinen osoite oli Amiraalintie 40, sitten se oli pitkään Vanha viertotie 25 ja nykyisin 27.
32. Vanha viertotie 27:n talo on rakennettu 1938 vuokratontille. Vuokra-ajan päätyttyä rakennus on ollut Helsingin kaupungin omistuksessa. Alkuperäinen osoite oli Amiraalintie 40, sitten se oli pitkään Vanha viertotie 25 ja nykyisin 27.
33. Unto Vilhunen kunnostaa keväällä perheen venettä. Matti Taneli -poika tarkistaa työn laadun.
34. Matkalla Hansholmaan. Moottorin peräsimessä Unto Vilhunen. Matti Taneli tähyää reittiä. Helvi Vilhunen pysyy kyyryssä ajoviimalta.
35. Mummi kylässä loppiaisena.
36. Jäätyneitä "ruohoja" Seurasaaressa.
37. Jukan kivityömaa työntekijöineen. Heti aamupalan jälkeen piti vääntäytyä töihin. Pojat ahkeroivat päivittäin, ettei syömään meinannut keritä. Työn tulokset näkyivät lajiteltuina erilaisiksi kasoiksi, mm. lohkareita, kivimurskaa, soraa ja hiekkaa.
38. Perhe pelaamassa fortuna-peliä kotona jouluna 1969. Isäkin pääsi kokeilemaan tyttärien joululahjaa.
39. Perheenpään syntymäpäivä ikuistettu valokuvaan.
40. Serkukset Salora-merkkisen television äärellä. (Tämä televisio pysyi käyttökunnossa ainakin 20 vuotta.)
41. Iloinen vesseli eli kuvalähde pulkkamäessä Sibeliuspuistossa, taustalla oikealla Paavo Nurmen rakennuttama talo.
42. Pojat nauttimassa eväistä ja kesästä Sibeliuksen puiston kallioilla, taustalla häämöttää Kivelän sairaala.
43. Iloiset pojanviikarit eväsretkellä Sibeliuksen puistossa, mehu ja leivät maistuvat.
44. Tankkaus tauko, fillarin moottori kaipaa polttoainetta. Kuvalähteen isän kaveri osaa auttaa.
45. Suuren puualuksen vesillelasku on alkamassa.
46. Niin se vaan nousee. Ilmeisesti vanhasta torpeedoveneestä siviilikäyttöön muutettu suuri puualus.
47. Veneilijälle vuoden kohokohta on veneen vesillelasku.
48. Kuvalähde isänsä veneilykaverin vierellä Humallahden rannalla, jossa veneiden talvisäilytyspaikka.
49. Kevätkunnostus aluillaan, kohta veneiden pohjat ja kyljet saavat uuden eliönestomaalin ja kiiltävän lakan. Taka-alalla näkyy Meilahden sairaala ja lämpökeskuksen piippu.
50. Äiti ja tytär Keinutie 8:n pihalla.
51. Ilmalan uusi vesisäiliö rakennusvaiheessa 1960/70-luvun vaihteessa. Kahden varsinaisen vesisäiliön lisäksi rakennuksessa on myös toimistotiloja.
52. Ohi on 240. Paitsi yhdellä (keskellä, armeijan lakki päässä.) Oli ylipalvelua. Kävi vain saattamassa meitä.
53. Lauttasaaren tilapäinen puusilta vuonna 1969.
54. Kuuhiekkanäyte, n. 20 g, ensimmäiseltä kuumatkalta. Kuva otettu ravintola Adlonin aulassa järjestetyssä näyttelyssä vuonna 1969. Suomessa hiekkaa analysoi tri Birger Wiik.
55. Kemianopiskelijat kantavat Hallituskatu 5:stä, vanhalta kemian laitokselta uuden kemianlaitoksen "peruskiven" Yliopiston ala-aulaan, jossa vaadittiin uuden kemian laitoksen rakentamista!
56. Lasten hiihotkilpailu Mellunmäen Lions Clubin järjestämässä talviriehassa. Lunta ja pakkasta oli aina riittävästi.
57. Timo kotipihalla.