Hakulomakkeelle
21 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 21.
1. Toini-äiti jatkosodan aikana kesäeleganssissaan jalassa muodikkaat pula-ajan kengät, jossa remmit paperinarusta ja pohjat puusta. Taustalla kauppojen ikkunat laudoitettu pomminsirpaleiden varalta.
2. Sisarukset Ritva, Martti ja Hilkka luistelemassa Sepänaukeella. Tytöillä oli nurmikset (monoihin kiinnitettävät luistinterät), jotka ruuvattiin kiinni kenkiin avaimella. Kantapäässä oli terää varten reikä, joka puhdistettiin lumesta, jäästä ja hiekasta avaimen piikillä tai mukaan varatulla rautanaulalla (joka puhkoi taskut). Terät irtosivat usein (ei kuitenkaan koskaan meiltä), ja jäällä nähtiinkin monta irronneen terän perässä äkäisenä telkkivää kansalaista. (Martilla oli tietysti hokkarit kun se oli poika).
3. Hilkka Rautatieaseman edessä lähdössä sotalapseksi Ruotsiin Kalmariin jatkosodan aikana. "Hilkasta yksinäänkin otettiin kuva kapsekit kädessä". (Isoveljen Erkin päiväkirjasta.) Hilkka oli eri tyytyväinen eleganttiin matka-asuunsa, joka periytyi tavan mukaan pikkusiskolle.
4. Rintamalta jatkosan aikana lomakäynnillä oleva sotilas Rautatieaseman edessä.
5. Isä Arvo sekä tyttäret Ritva ja Hilkka joskus jatkosodan aikana. Takana Aleksis Kiven kansakoulu.
6. Toini-äiti oli Erkki-poikansa kanssa jatkosodan aikaan kävelyllä näyttämässä komiata sotilaspoikaunivormua kaupungille. Vastaan tuli saksalainen aseveli, jota pyydettiin poseeraamaan kuvaan. Kuvaaja näkyy varjona.
7. Valmistavan poikien ammattikoulun oppilaita välitunnilla.
8. Valmistavan poikien ammattikoulun oppilas kantaa oppilastyönä tehtyä auraa koulun pihalla.
9. Ihmiset tekemässä halkopinoja Matti Heleniuksen puistossa Agricolankadulla.
10. Auringonottajia Hietaniemen uimarannalla kesällä 1942.
11. Keväisiä lumikasoja Fredrikinkatu 65:n, Tennispalatsin edustalla. Autojen vähyyden vuoksi lumenajoa kaduilta ei suoritettu.
12. Sirkka Seppi tyttärensä kanssa kävelyllä. Kuvassa on talvi ja pula-ajan kengät olivat kevyet ja puupohjaiset. Lapsella talutusvaljaat.
13. Hilkka (vas.) ja kolme muuta lasta Helsingin rautatieasemalla lähdössä sotalapsiksi Ruotsiin 14.4.1942 jatkosodan aikaan. Juna lähti klo 9.40 Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan ja junalla Kalmariin. Edellisenä iltana "Hilkkaa pestiin lujasti ennen Ruotsin matkaa" (isoveli Erkin päiväkirjasta).
14. Muodikas koulutyttö, Sirkka Piilonen, poseeraa Pengerkadun portaissa. Takana Pengerkatu 21.
15. Everstiluutnantti Arvo ja hänen poikansa Erkki, joka kuuluu sotilaspoikiin. Taustalla juhlaliputettu Vanha Ylioppilastalo. Aika jatkosota, kesäkuun neljäs, Mannerheimin syntymäpäivä.
16. Kesäkuun neljäs jatkosodan aikana. Toini-äiti ja sotilaspoika Erkki ovat kävelyllä juhlaliputetulla Esplanadilla, Keskuskadun kulmassa. Oikealla Ruotsalainen teatteri.
17. Kansakoulukaverit Maj-Britt ja Hilkka Lapinlahden puistikossa. Tytöt kävivät Annegatans Folkskolania, jota Hilkka kävi että oppisi hyvin ruotsia. Ja oppi se. Huom! Hilkan kissalakki, joka ei tyylikkyydessä hävinnyt Maj-Brittin tonttulakille.
18. Koulutytöt Hilkka Ja Maj-Britt poseeraamassa Lapinlahden puistikon laidalla. Kuvausta varten Hilkka (vas.) on kiharruttanut tukkaansa koko edellisen yön paperisilla papiljoteilla. Tytöillä erittäin näyttävät asut, huom! lammasnahkakaulukset ja Hilkan kissalakki ja Maj-Brittin tonttulakki, kova sana ajan muotimaailmassa.
19. Helsingin Kaupungin Vesijohtolaitoksen HKV:n porukkaa Plevnaksi kutsutun tiilirakennuksen edessä Malminkatu 5.
20. Lapsia hiekkalaatikolla Läntisen Brahenkadun ja Porvoonkadun risteyksessä sijainneessa lastentarhassa kesällä 1942 . Kuvalähde hoitajan sylissä oikealla.
21. Lapset ruokailemassa Läntisen Brahenkadun ja Porvoonkadun risteyksessä sijainneessa lastentarhassa. Lusikka pysyy kuvalähteen kädessä.