Hakulomakkeelle
32 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Olli-poika (9 v) esittämässä äidin aluspaidassa ja selstoffitoppaukset paidan alla ruotsalaista mannekiinia cocktailkutsuilla.
2. Olli-poika (9 v) esittämässä äidin aluspaidassa ja selstoffitoppaukset paidan alla ruotsalaista mannekiinia cocktailkutsuilla.
3. Olli-poika (9 v) esittämässä äidin aluspaidassa ja selstoffitoppaukset paidan alla ruotsalaista mannekiinia cocktailkutsuilla.
4. Kerrostalo Pohjois-Haagassa. Paikalla sijaitsi 1970-luvulle saakka Pohjois-Haagan bussin kääntöpaikka.
5. 1950-luvulla rakennettu asuin- ja liikerakennus Näyttelijäntie 2:ssa Pohjois-Haagassa.
6. Nuijamiestentie 30:n piha-alue vuonna 1977.
7. Nuijamiestentie 30 vuonna 1979.
8. Olli koreilee Ohjaajantien viereisellä voikukkaniityllä. Länsipäässä (Ollin takana) laidunsi lieassa vielä tähän aikaan hevonen. Täältä korjattiin heinääkin. Niittyä halkoo Mätäoja ja sen toisella puolella (vasemmalla, kuvan ulkopuolella) on metsäinen ja kallioinen alue, jonka korkein kohta on Peikonhammas. Tämä suosittu ulkoilualue kaavoitettiin 1970-luvun lopulla asuinalueeksi korkeine kerrostaloineen(!) mutta aktiivinen kansalaisliike torjui suunnitelman 1980-luvun alussa.
9. Liikerakennus Pohjois-Haagassa.
10. Katunäkymä Tolarintieltä Pohjois-Haagasta.
11. Pohjois-Haagan upean Rodo-puiston kukkaloistoa.
12. Ida Aalbergin tie 4:n rakennus. Matalammassa osassa toimi ainakin 1960-luvulla leikkikoulu.
13. Ohjaajantie 7:n rakennus pihan puolelta.
14. Ohjaajantie 7:n talo.
15. Punaisten hautamuistomerkki.
16. Rakenteilla oleva kerrostalo Eliel Saarisen tien ja Ilkantien kulmassa Pohjois-Haagassa.
17. Metsikkö Eliel Saarisen tien ja Nuijamiestentien kulmassa Pohjois-Haagassa. Harmillista kyllä, metsä joutunee tulevaisuudessa rakentamisen alle.
18. Punaisten hauta Pohjois-Haagassa.
19. Näkymä Näyttelijäntien ja Aino Acktén tien kulmasta Pohjois-Haagasta. Suomen Turistiauton bussi Thalianaukion pysäkillä.
20. Thalianaukio Pohjois-Haagassa.
21. Uuden asuinalueen, Haagan keskiosan esirakentamista.
22. Uuden asuinalueen, Haagan keskiosan esirakentamista.
23. Luistinradalla. Taustalla vasemmalla Pohjois-Haagan ostoskeskus rakenteilla.
24. Ida Aalbergintien kerrostaloja.
25. Pitin-kissan hautajaiset.
26. Tolarintien koulu.
27. Keskuspuistossa sijaitsee Eläinten hautausmaa. Sinne ovat lemmikkejään rakastaneet ihmiset haudanneet lähinnä koiria ja kissoja. Haudoilla on muistolaatat ja usein tuoreitakin kukkia.
28. Eläinten hautausmaan rauhaa Keskuspuistossa.
29. Keskuspuistossa sijaitsee Eläinten hautausmaa. Sinne ovat lemmikkejään rakastaneet ihmiset haudanneet lähinnä koiria ja kissoja. Haudoilla on muistolaatat ja usein tuoreitakin kukkia.
30. Eläinten hautausmaalla on myös uskollisen ystävän, villakoira Susun hauta. Haudalla oli tuore kukkaistutus kesällä 1993.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30