Hakulomakkeelle
41 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Koululaisia Pihlajamäen kansakoulun kanahäkiksi kutsutun yläpihan portilla. Pienimmät lapset viettivät välituntinsa aidatulla yläpihalla.
2. Savelanpuiston peltoja. Kuusimetsän takana häämöttävät Pihlajamäen korkeille kallioille rakennetut talot.
3. Entinen junarata Pihlajiston kohdalta Oulunkylään päin.
4. Rappuset Pihlajamäenpolulta ylös.
5. Näkymä Liusketie 2:n pihapiiristä. Taustalla Liusketie 6:n talo.
6. Liusketie 2:n I:rapun pääty kevätauringossa.
7. Liusketie 2:n A:rapun pääty iltapäivän valossa.
8. Liusketie 6:n pihanpuoli. Vasemmalla läpikulku.
9. Läpikulku kadun puolelta pihalle.
10. Pihanäkymä.
11. Liusketie 16 I-rapun sisäänkäynti.
12. Talon metsän puoleinen julkisivu.
13. Liusketie 16:n pohjoisen puoleinen julkisivu.
14. Pihapiiri.
15. Näkymä Pihlajamäen pohjoisosan korkeilta kallioilta Savelanpuiston yli kohti Savelaa ja Pukinmäkeä.
16. Korkeilla kallioilla sijaitsevia Pihlajamäen kerrostaloja. Pihlajamäki oli ensimmäinen elementtirakenteinen lähiö Suomessa.
17. Pihlajamäen maisemia ostoskeskuksen kulmalta. Takana erikoinen kalliolla sijaitseva kerrostalo, jonka toisessa päässä on enemmän kerroksia kuin toisessa.
18. Näkymä Pihlajamäen keskustasta. Vasemmalla ostoskeskus, edessa terveysasema ja takana kallioisella mäellä sijaitsevia kerrostaloja.
19. Erittäin kesyistä oravista yksi Pihlajiston ja Pihlajamäen välisessä metsässä. Oravat tulivat aivan lähelle ja kiipesivät jopa jalkaa pitkin, vaikka mukana ei ollut mitään niille annettavaa. Joku käynee useasti oravia syöttämässä, kun ovat noin kesyyntyneet?
20. Pihlajamäen ostari talvipäivän hämärässä.
21. Näkymä Graniittitie 6:n ikkunasta kesällä 1982. Vasemmalla Graniittitie 1, etualalla Esson huoltoasema, jossa nykyisin (2005) Terveyskeskus.
22. Näkymä Graniittitie 6:n parvekkeelta Kiillekujalle päin.
23. Suomen suurin hiidenkirnu Pihlajamäessä, Rapakiventien varrella.
24. Tukikohta X ensimmäisen maailmansodan aikaisista maalinnoituksista. Graffititaiteilijoiden harjoituskohde.
25. Suojahuone tukikohdasta X, ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitus.
26. Pihlajamäen lammella. Lampi toimi Venäjän vallan aikana armeijan hevosten juottoaltaana.
27. Vanhat puutalot ja pihapiiri lähellä Latokartanontien ja Pihlajamäentien kulmaa Pihlajamäessä.
28. Casellyn sirkus vieraili Suomessa 1980-luvun alussa.
29. Näkymä Pihlajamäestä Itä-Pakilan suuntaan.
30. Talviaamun näkymä Rapakivenkaarelta Savelan lähiön suuntaan. Taustalla Pukinmäen lämpökeskuksen piippu. Oikealle haarautuu Kehä I:n ylittävä Malminkaari.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30